perjantai 24. syyskuuta 2010

Pyöräilypäivä

Pyöräilypäivänä suurimmalla osalla oli koulussa polkupyörät. Aamulla kaikki ne, joilla oli pyörät, pyöräilivät pihassa. 3-6 luokkien oppilailla oli suunnistusta polkupyörillä. Osa rasteista oli helppoja. 1-2 luokilla taas oli polkupyörärata ja liikennemerkkien harjoittelua. Polkupyöräsuunnistusta oli ruokailuun asti. Ruokana oli makkarakastiketta ja perunoita. Päivä oli silloin pilvinen ja vähän sateinen. Ruokailun jälkeen oli fysiikka-kemiaa ja muilla tunneilla oli kuvista. Välipalana oli hampurilaisia ja kiisseliä. Kiisseli  oli herkullista. Välipalan jälkeen menimme pihalle. Pihalla kaikki, joilla oli pyörä, pyöräilivät välitunnin pihalla. Joillekkin tuli kolareita. Kellot soivat ja menimme kuviksen tunnille, jossa kaikki tekivät kuviskansioita. Niiden tekeminen oli kivaa.  Lopulta tunti  päättyi ja lähdimme kotiin.   
                                                                                             
Tiia, Heta ja Jellu

torstai 23. syyskuuta 2010

Kokkikerho

Kokkikerho alkoi  tiistaina 31.08.2010. Ensimmäisellä kerralla teimme lämpimiä leipiä ja hedelmäsalaattia. Kerho alkoi klo 13.40 ja päättyi vähän ennen neljää. Ensin kokkikerhossa kerrotaan mitä tehdään, sitten päätetään ryhmät/parit ja sitten kokkaillaan. Kun ruoat on saatu valmiiksi, me syömme annokset ja lopuksi siivoamme. Kokkikerhossa on oppilaita yhdeksän. Ensimmäisellä kerralla kaikki saivat kokinhatut. Kokkikerhossa ollaan tehty myös mokkapaloja, munakkaita, pirtelöä, perunamuusia ja lihapullia. Kun ollaan kerrottu, mitä tehdään, pareille/ryhmille annetaan reseptit ja tarvittavat tarvikkeet. Sitten aloitamme kokkauksen. Kokkikerhossa opimme kokkauksen lisäksi tiskausta, siivoamista, kattamista ja pöytätapoja. Kaikilla on päällään omat essut. Ohjaajana meillä on koulumme keittäjä-siivooja Minna. Kerhossa on kolme poikaa ja kuusi tyttöä. Kokkikerhossa on aina tekemistä. Siellä ei ole koskaan tylsää.

Riikka

tiistai 21. syyskuuta 2010

Jalkapalloturnaus.

Oli koulujen välinen jalkapalloturnaus. Ensimmäinen peli oli Kirkonkylä vastaan Väärinmaja. Peli käynnistyi. Ensimmäinen maali syntyi, kun minä lähdin hyökkämään oikeaa laitaa. Joonas  hyökkäsi keskeltä. Minä syötin Joonakselle ja Joonas potkaisi maalia kohti. Aluksi minä luulin, että pallo ei mene maalin, koska veto oli niin hiljainen ja että maalivahti olisi saanut sen kiinni. Mutta vaikka maalivahti kuinka venytti itseänsä, silti pallo meni maalin.
Me voitettiin se peli. Toinen peli oli Väärinmaja vastaan Visuvesi. Me voitettiin se 6-0. Maalintekijät olivat Ilja 4 maalia, Ville  ja Joonas yksi maali.Viimeinen peli oli Pekkala vastaan Väärinmaja. Peli oli tiukka, mutta Pekkala teki ensimmäisen maalin. Meidän joukkue ei luovuttanut ja pian me tasoitimme. Joonas syötti minulle ja huusi: -Vedä! Minä potkaisin ja pallo meni maalin. Ottelu eteni rankkareihin. Meidän rankkarinvetäjät olivat minä, Joonas, Ville P, Ville K ja Ella. Me hävittiin. Kaikkia suututti, koska Väärinmaja oli voittanut 6 kertaa aikaisemmin. Meidän joukkuessa oli hyvä puolustus. Saimme hopeaa.

Ilja

Pistoksia


Oli ihan normaali maanantaipäivä. Ekalla tunnilla oli suunnistusta. Vaihdoimme kumpparit. Opettajamme Juha antoi meille neuvot ja kartat. Lähdimme metsään. Menimme rasti neloselle. Löysimme nelosen ja olimme lähdössä kolmoselle, mutta matkaan tulikin mutkia, sillä Riikkaa pisti ampiainen. Riikan jalka rupesi pikku hiljaa turpoomaan ja lähdin Valtsun ja Julin kanssa saattamaan Riikkaa koululle. Juha-ope antoi Riikalle kyypakkauksen ja me muut lähdimme takaisin metsään. Juha antoi tehtäväksi etsiä rastit 6 ja 7, koska tuntia oli niin vähän jäljellä ja ne olivat lähimmät rastit. Löysimme molemmat, vaikka se 6 olikin merkattu väärään paikkaan. Valtsu pelleili kepeillä ja kaikilla ihmejutskilla, mitä käteensä sattui löytämään. Me vaan naurettiin Julin kanssa. Tunti päättyi ja menimme vaihtamaan kumpparit lenkkareihin.Riikka oli Ellan, Virpin ja Roosan kanssa sisällä. Menimme välitunnille. Seuraavaksi oli uskontoa. Noin tunnin puolessa välissä Ville sanoi: - Mun kädessä menee ampiainen. Se pisti mua. Kaikki luuli että Ville puhuu valetta. Sit Ville vaan sanoi: - Se neula jäi mun käden sisään ja Kristiina-ope pitkillä kynsillään nyppäs sen pois. Se ampiainen sitten meni lamppuun ja käristy sinne. Sen jälkeen ei ampiaisia näkynyt.


Taru

maanantai 20. syyskuuta 2010

Jee - me tehtiin se!

Meidän koulun takapihalla on jääkiekkokaukalo ja joku oli rikkonut pukukopista takaseinän. Se seinä oli ollu rikki jo pitkään ja se näkyi siinä meidän luokan ikkunan takana jatkuvasti.
Pari viikkoo sitten meidän ope sano, että me voitais korjata se pukukoppi ja maalata se sitten. Kunta antoi meille aineet ja sitten vaan homma käyntiin.
Kouluavustajamme Tero pätki lautoja sopiviksi käsisirkkelillä, 1-2. luokan ope ohjasi maalaustyötä ja 5-6. luokan ope rakentamista. Ensimmäiseks pojat purki ja rakensi uuden takaseinän ja samalla tytöt maalasi koppia muualta. Käsityötunneilla saatiin rakennustyö valmiiksi ja muut seinät maalatuiksi. Perjantaina jatkoimme reilun tunnin eli noin kolme ja puoli tuntia siinä meni ja nyt meillä on ehjä ja hyvin maalattu pukukoppi talven luistelusessioihin. Joskus me korjataan vielä kaukalon laitojakin, kunhan saadaan ensin vähän lisää soraa kaukalon sisäpuolelle. Tätä koppia ei sitten enää rikota tai...!
Nyt vain pakkasia odottelemaan! Heh...heh...